Lil Rockvirtuaalihevonen
|
Historiikki & luonnekuvaus
”Lil Rock-niminen lämminveriori syntyi suurella lämminverisiä ravihevosia kasvattavalla tallilla Yhdysvalloissa. Sen kasvattaja, Emily Clarson näki orissa heti tulevaisuuden lupauksen ja päätti pitää kasvattinsa itsellään, mutta kaikki ei mennyt kuin Strömsössä. Naisen oli pakko karsia hevosia, sillä talli alkoi olla täynnä, joten nuoret saivat lähteä maailmalle.
Olin juuri hurahtanut ravureihin ja olihan minunkin sitten saatava muutama sellainen itselleni. Etsiminen ei vain kuulu mielipuuhiini, joten päätin laittaa ostoilmoituksen. Vastauksia tuli paljon, kunnes yksi oli ylitse muiden. ”Yhdysvalloista maahantuotu lämminveriori Lil Rock etsii kotia”. Toki tartuin tilaisuuteen ja soitin ilmoituksessa olevaan numeroon. Harmikseni ori oli Suomessa, joten en pystynyt mennä katsomaan sitä, kunnes päätin ottaa riskillä. Ei sika säkissä-menetelmä ollut epäonnistunut kohdallani kuin kerran, joten miksi tämäkään. Sovimme päivän, jolloin ori tulisi ja pian tallin laitumella laidunsi musta lämminveriori, lähes suoraan Yhdysvalloista.”
Yleisesti ori on luonteeltaan hyvin paljon isäänsä muistuttava. Energinen ja voitontahtoinen, jonka kanssa saa koko ajan pitää varansa. Myös pieni arvaamattomuus kuuluu orin yleisiin luonteenpiirteisiin.
Hoitaessa Rokko on malttamaton ja sitä onkin kuultu kutsuttavan nimellä ”herra ADHD”. Ori ei malttaisi olla aloillaan edes puolta minuuttia, vaan sen on pakko stepata ja näpeltää jotakin samalla. Paras idea on siis pitää ori kaksinpuolin käytävällä kiinni. Tällä vältytään Rokon arvaamattomilta ja usein aiheettomilta potkuilta, joita saa varoa työskennellessään orin kanssa.
Ajaessa herra on hyvin selväpäinen, mutta se tarvitsee ajamisesta jo hieman kokemusta omaavan kuskin. Se on erittäin menevä tapaus, joten myös pieni voiman käyttö voi olla suotavaa aina silloin tällöin. Kotona treenatessa Rokko on vielä melko helppo tapaus ajaa, sillä se reagoi huomattavasti paremmin hidastaviin apuihin kuin kisatilanteessa. Päästessään starttiin se syttyy. Silloin lähes mikään ei estä sitä juoksemasta täysillä. Hyvän kuntonsa ansiosta orin voi antaa juosta koko matkan reipasta vauhtia, eikä laukkaan sortumisen vaarakaan ole kuin erittäin pieni.

Sukutaulu
I. Jughead Philip
IE. Jewel Cheryl
II. Houston Shetlock
E. Super Ninga
EI. Beamer Eagle
EE. Princess Dee
IE. Jewel Cheryl
II. Houston Shetlock
E. Super Ninga
EI. Beamer Eagle
EE. Princess Dee