Phantom der Leinevirtuaalihevonen
|
Historia & luonnekuvaus
Jos katseesi osuu tummanruunikkoon olentoon, joka loikkii tarhassa ilman minkäänlaista järkeä, oletkin jo tavannut tallimme virallisen taulapään. Phantom der Leine on perusluonteeltaan säheltäjä, jolta kaikesta huolimatta löytyy potentiaalia lähes mihin tahansa.
Hoitaessa Palena tunnettu ori on yllättävän rauhallinen, vaikkei paikallaan seisominen tunnu olevan orin mielipuuhia. Nuorukaisella ei ole pahoja tapoja, lukuunottamatta hoitajiensa pelottelua epämääräisillä irvistyksillään. Ori nostaa kiltisti jalkansa ja antaa kiltisti hoitajansa harjata herra läpi kotaisin. Varustus on vielä yksinkertaisempaa. Pale ei osoita mitään elettä, että välittäisi hoitajansa tekemisistä, vaan odottaa rauhallisesti paikallaan, että varusteiden viimeinenkin solki on kiinni.
Ratsastaessa Pale on kuuliainen, muttei ala nöyristelemään ilmaiseksi. Ratsastajalta vaaditaan siis paljon työtä ja kokemusta, jotta Palen saa kulkemaan muodossa. Tasaisella Pale on vaativa ratsastaa. Se tottelee pieniä apuja, mutta niiden tulee olla erittäi selkeitä, että nuoriori voi niitä tulkita oikein. Herralla on tasainen ravi ja lennokas laukka. Ori sopii siis liikkeidensä puolesta koulukentille.
Esteillä ori on elementissään. Reipas ja kuuma ori kuumuu entisestään, jolloin se tarvitsee päättäväisen ja rohkean kuskin, joka hallitsee orin, eikä pelkää vauhtia ja tiukkoja kaarroksia. Palessa on potentiaalia varmasti myös 150cm radoille asti. Ori hyppää hyvällä tekniikalla ja minkä tahansa yli.
Taluttaessa herra on oikea ori. Huutelee tammoille, steppaa ja tekee kaikkensa päästäkseen taluttajansa armoilta.

Sukutaulu
i. Ungezogen Xavier Trakehner e. Klein Stella der Leine Trakehner |
ii. Schwimmen-Champion
Trakehner ie. Huhn Mädchen Trakehner ei. Grube der Leine Trakehner ee. Tochter der Leine Trakehner |
iii. Phooey
iie. Todes der Leine iei. Erwachsene der Leine iei. Erwachsene der Leine eii. Rechts BT eie. Schwer Husten eei. Alphabet Hütte eee. Blondine |
Valmennukset & päiväkirja
Estevalmennus, valmentaja Loci
Saapuessani maneesiin Nizza oli jo Palen selässä ja verrytteli tuota ravissa. Katsoin esteiden korkeudet aluksi n. 50-60cm, jotta näkisin Nizzan istuntaa esteiden aikana ja Palen hyppytyyliä. Yhden esteen jätin kuitenkin ravipuomeiksi maahan. "Hyvä, voisit nyt tulla oikeasta kierrossuunnasta nämä ravipuomit kevyessä istunnassa ja jatkaa kelta-valkoiselle ristikolle, jos laukka nousee jatka laukassa vähän matkaa, jos tulee vasen laukka, korjaa eka oikeaksi ja sitten takaisin raviin" sanoin ohjeiksi ja katselin kun ratsukko selvitti tehtävän helposti. "Hyvä, katso että myös hypyn aikana tuntuma säilyy tasaisena ja pidätä vaikka reippaammin pari kertaa puomien ja ristikon välillä." Seuraavat pari kertaa menivät moitteetta ja annoin ratsukon vaihtaa suuntaa ja nostin sini-valkoiset ravipuomeina olleet puomit n. 60cm pystyksi. "Sitten voisit tulla äskeisen kelta-valkoisen ristikon oikeasta kierroksesta laukassa ja jatka sini-valkoiselle pystylle, siitä hyvällä reitillä viher-punaiselle pystylle ja ravin kautta suunnan vaihto takaisin oikeaan kierrokseen." Katsoin ja ohjeistin pitämään tarkempaa huolta reitistä sini-valko ja viher-puna pystyjen välillä. Toisen kerran jälkeen nostin viher-puna pystyn n. 80cm korkeuteen ja pyysin ratsukkoa tulemaan vielä kertaalleen pienen radan. "Hyvä! Reitti alkaa olla kunnossa, kiinnitä huomiota omaan asentoosi, ette kallistu hirveästi, kun käännyt sini-valkoiselta pystyltä kohti viher-punaista, jotta Pale saa pidettyä hyvän tasapainon. Muista, että tämä on vain harjoitusta ja sinulla on reilusti aikaa miettiä reiteistä hyvät ja tasapainoiset. Voitte nyt kävellä muutaman kierroksen niin korotan esteitä." Nostin kaikki, paitsi viher-punaisen esteen nyt n. 100cm korkeuteen ja katsoin sopivan radan esteistä. "Noniin! Aloitat oikeasta kierroksesta viher-punaiselle pystylle, siitä sini-valkoinen ja kelta-valkoinen suhteutetulla välillä, josta jatkat taas oikeaan kierrokseen ja puna-mustalle okserille ja siitä vihreä-punaiselle pystylle vaihtaen suunnan vasemmalle. Lopuksi suhteutetusti kelta-sininen korottuva okseri ja sini-valkoinen pysty, kun rata alkaa sujua nostetaan se 120cm korkeuteen." Katselin Nizzaa ja Palea töissä isojen esteiden parissa. Pale malttoi kuunnella pidätteet läpi ja Nizza pysyi hyvin tasapainoissa. Annoin ratsukon taas hetken levätä, ennen kuin nostin puomeja taas, oksereista tein korottuva, koska molemmat tultaisiin vain kerran. "Hyvä, sitten voitaisiin tulla tämä sama rata, nyt kaikki esteet 120cm korkeudella. Muista kehua Palea joka kerran ja kannusta sitä hyppäämään rohkeasti. Se on vielä nuori ja pyritään siihen, että lopputulos on molemmille positiivinen, eli jos jokin este tuntuu vaikealta, otetaan sitä alemmas." Annoin ratsukon mennä radan nyt täydessä korkeudessaan ja kelta sininen okseri tuntui olevan ainoa hankala paikka, mutta siitäkin selvittiin täysin puhtaasti. Pyysin heitä tulemaan uudestaan radan, tällä kertaa viimeisenä olevalla esteellä kolahti kavio puomiin ja tipahti, joten pyysin Nizzaa ratsastamaan vielä kertaalleen kelta-sinisen okserin ja siihen perään sini-valkoisen pystyn. "Hyvä, loppuverryttelyksi voisit keventäen siirtää Palen ravista käyntiin ja käynnissä anna reilusti pitkät ohjat."